perjantai 26. huhtikuuta 2013

Kesää odotellessa

Olen ollut luvattoman laiska blogin päivittäjä. Anteeksi siitä. Nyt tilanne muuttuu: lupaan teille uusia kuvia ja kujeita vähintäänkin viikottain tästä eteenpäin :-)

Kevät on kulunut kursseja vetäessä ja uusia helmiä suunnitellessa. Kurssilaiseni ovat olleet huippuihania! Hurjan nopeita oppimaan ja valtavaa intoa täynnä. Olen nöyrästi onnellinen siitä, että saan opettaa heille uusia asioita ja johdattaa heitä yhä syvemmälle lamppuhelmien kiehtovaan maailmaan.

Viimeisin jatkokurssini urakoi muutamassa tunnissa uunin täyteen ja jälki oli varsin vaikuttavaa. Kiitokset hauskasta päivästä!







Myös muualla perusoppinsa saaneet helmiharrastajat
ovat mukavasti löytäneet tiensä polttimieni ääreen. Puskaradio ilmeisesti toimii, sillä minulla pienenä käsityöyrittäjänä ei todellakaan ole mahdollisuuksia liiemmälti mainostaa.


Kukkia, mansikoita ja perhosia


Kuten huomaatte, olen keikahtanut jo kesämielelle. Vaikka kesä onkin vähän myöhässä, täällä Helmistudiossa se alkoi jo jokin aika sitten ja aloin väkertää kaikenmoista. Erityisen hauskaa on ollut noiden mansikoiden tekeminen.

En aiemmin ole ollut kovin innostunut kukkahelmistä, mutta nyt innostuin tekemään niitäkin - ja kokeilemaan paria kokonaan uutta mallia. Tuo iso sininen kukka on löytänyt tiensä kaulaani ja piristää mukavasti pilvisempääkin päivää :-) Yksi innoituksen lähde on ollut tämän kesän muodissa vahvasti vaikuttavat kukkaprintit.

Tekeillä on myös perhoskaulakoru. Ties vaikka se löytäisi tiensä jonkun kesämorsiamen kaulaan. Alla pari osaa tulevasta kokonaisuudesta.

Tein lisäksi parvellisen kaloja. Fantasiakalat lähtevät somistamaan akaalaisen kuistin ikkunaa - ja isona parvena. Joukkoon saattaa solahtaa pari merihevostakin. 
Tulossa on lisäksi näyttely Haiharan kartanon Runebergin mökissä. Siellä kanssani ovat lasimaakari Riti Kähkönen ja seppä Joona Peltoniemi. Näyttely on esillä 9.5. - 31.5. Tervetuloa!

Näyttelykiireet Dharman kanssa ovat myös alkaneet. Jo aiemmin kerroin näyttelyhihnasta, jossa on lamppuhelmiä ja lupasin siitä kuvia. En kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen ekaan versioon ja nyt on uusi tekeillä. Siitä laitan kuvan, kunhan se on valmis.















sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulua kohti

Joulu yllättää - joka vuosi. Vähän niin kuin talvi yllättää autoilijan :-)

Heräsin siis huomaamaan, että joulukuu alkoi. Siispä kiireesti tekemään jouluaiheisia lamppuhelmiä. Muutaman kokeilun jälkeen päädyin näihin helmiin.




Lumiukkoja tein jo viime jouluna, muut ovat tämän joulun satoa. Tonttuja ja enkeleitä on tosi hauska tehdä, sillä ne päättävät tekovaiheessa itse omasta persoonastaan. Uskokaa tai älkää... Jokaiselle tulee ihan oma ilmeensä, yritinpä sitä tai en.

Olen viime ajat viettänyt varsin tiiviisti polttimen ääressä ja sen huomaa niskassa ja hartioissa. Tämä on pelkästään toteamus, ei minkään sortin valitus.  Saanhan tehdä sitä, mitä rakastan!! Venyttely ja hieronta aika ajoin auttavat.

Ensimmäinen kurssikin on jo sovittu. Odotan sitä innolla:-) On erittäin mukavaa päästä jakamaan tätä osaamista myös muille.

Se Dharman näyttelyhihnakin pitää saada valmiiksi tällä viikolla. Ensi sunnuntaina on vuoden viimeinen näyttely ja haluamme lähteä sinne tosi tyylikkäinä. Ties vaikka tekisin itselleni hihnan kanssa yhteensopivat korut...


torstai 15. marraskuuta 2012

AVOIMET OVET

Päätinpä sitten pitää sunnuntaina avoimien ovien päivän. Toivottavasti kaikki eivät ole kädentaitomessuilla... Kivat messut sinänsä, olen siellä itsekin ollut muutaman kerran tekemässä työnäytöksiä koulun osastolla.

Nyt teen siis sunnuntain työnäytöksiä liikkeessä ja tarjoilen kahvia kävijöille. Laitoin myös arvontaan yhden korusetin  (kaulakorun ja korvikset). Kevyt ja siro setti on koottu vaijeriin ja se rakentuu kolmesta erisävyisestä sinisestä. Yhdet helmet on etsattu eli niistä on happokäsittelyllä poistettu lasin kiilto. Se on jälkikäsittelytekniikoista ehdoton suosikkini! Tietyt värit jalostuvat upeasti etsattuina.

Muuten aika kuluu uusia koruja ja erilaisia värikokeiluja tehdessä. Olen myös ideoinut aika kasan jouluteemaisia helmiä, mutta niistä lisää tuonnempana.

Ja uteliaille tiedoksi: Dharman näyttelyhihna valmistuu Messukeskuksen näyttelyyn. Tällä hetkellä näyttää siltä, että hihnoja saattaa hyvinkin olla useampi mukana. Kas kun en vieläkään osaa päättää, mistä helmistä sen tekisin, joten kierrään ongelman tekemällä useamman :-)

Tervetuloa sunnuntaina poikkeamaan, jos satutte olemaan kulmilla!


torstai 1. marraskuuta 2012

Tiikerihelmiä ja muita hupailuja



Päätinpä tuossa eräänä päivänä huvittaa itseäni tekemällä pari värikokeilua. Vaan kuinkas kävikään – hommahan karkasi täysin lapasesta! Näiden lamppuhelmien kanssa kun iskee herkästi sellainen into, että tulee tehtyä vielä se yksi… ja yksi… ja niin edelleen.

Alkuperäisenä ajatuksena oli tehdä helmet Dharman tulevaan näyttelyhihnaan. Koristeelliset hihnat kun ovat nyt suurta muotia.  Dharma on tyttäreni ihanainen salukinarttu, jonka kanssa juoksen näyttelyissä.








Elamir Bela Dharma, s. 22.06.2010 (Anjal Sahara Halima x Khiva´s Hot Stuff)
  
Siis Dharmalle pitää saada hieno, helmin koristeltu näyttelyhihna. Suunnittelin tekeväni sen mustasta nyöristä, tiikerihelmistä ja parista hopeahelmestä ja aloin tehdä noita tiikerihelmiä. Niistä tuli niiiin ihania, että urakoin niitä sitten vähän enemmänkin. Katsotaan nyt, mihin ne tiensä löytävät. Ajatuksia on montakin…








Tein myös muutamia kokeiluja Double Helix-laseilla ja eri pohjaväreillä. Kyseiset Double Helix-lasit ovat hauskasti käyttäytyviä erikoislaseja, joilla saa aikaan vinkeitä efektejä. Lisäksi ne ovat ihan törkeän kalliita – niistä ei siis viitsi ihan oviverhoja rakennella.Tässä niistä kuvat.






 























Eikä tässä vielä kaikki. Pitihän minun sitä Dharman hihnaa varten tehdä (ja myös ihan harjoituksen vuoksi) pari kukkahelmeä. Ne näyttävät siltä kuin lasin sisään olisi vangittu siro kukka. 


Ja mitä pidempään tein, sen enemmän uusia ideoita pulppusi. Mikä sinänsä ei ole mitään uutta – niin siinä näyttää käyvän joka kerta…

Nyt onkin jännä nähdä, että millainen siitä Dharman hihnasta lopulta tulee – ja koska se valmistuu.  Tiedän jo nyt, että iso osa tämän session helmistä tulee päätymään myytäviin koruihin, mutta kyllä se hihnakin vielä valmistuu…

Liike on auki, mutta vielä on tietysti hiljaista, koska en ole osannut päättää, miten ja missä mainostan putiikkia. Kurssiaikataulut sain sentään nettiin ja facebook-sivun luotua. Samoin ihana mainosihmiseni Tuike lähetti minulle ohjeet sivujen ja blogin päivitykseen. Nyt sitten blogikirjoitusta tulee jatkossa usein. 



perjantai 28. syyskuuta 2012

Kohti avajaisia

Lentokoneen lähtökiihdytyksessä on” go/no go”-piste. Se on piste, jonka jälkeen koneen nopeus on sellainen, että konetta ei enää voi turvallisesti pysäyttää, vaan se on nostettava ilmaan.

Minä ja Helmistudio Omia Unelmia ohitti tuon pisteen jo aikaa sitten. Perääntymisen mahdollisuutta ei enää ole, vaan nyt mennään – ja tosissaan.

Helmistudio Omia Unelmia kääntää uuden lehden elämässäni. Valmistuin keväällä koruartesaaniksi Ikatasta ja nyt taskussa on virallinen ammattitutkinto, josta pääosa on ollut lamppuhelmien saloihin ja valmistustekniikoihin perehtymistä. Meitä on maassa hyvin vähän – alle parikymmentä.

Tilat löysin Tampereella keskustan tuntumasta Satamakadulta ja viime viikot olen ahertanut saadakseni paikat kuntoon ja ovet auki. Intoa riittää ja sitä tarvitaan, sillä yrityksen perustamisessa ja liikkeen avaamisessa on tullut monen monta yllätystä. Hoidettavia ja muistettavia asioita on joka sormelle ja varpaalle…

Pian kuitenkin ovet aukeavat ja pääsen näkemään käytännössä, toimiiko valitsemani konsepti. Tarkoitus on valmistaa ja myydä lampputekniikalla tehdyistä helmistä koottuja koruja sekä valmismallistona että alusta saakka asiakkaalle räätälöitynä.

Lisäksi aion pitää kursseja innokkaille kädentaitoharrastajille, joita näillä nurkilla riittää. Ensimmäinen testiryhmä kävi sunnuntaina ja heidän intonsa jätti hyvän mielen. Lasi ja tuli veivät heidät mennessään - kuten käy lähes aina. Olenhan sen itsekin kokenut ja nähnyt.

Olen toiveikas, innostunut – ja hyvin nöyrä tulevaisuuden suhteen. Uskon silti lujasti, että jalat kantavat valitsemallani tiellä. Olenhan onnekas, sillä saan tehdä työkseni sitä, mitä palavasti rakastan.