perjantai 28. syyskuuta 2012

Kohti avajaisia

Lentokoneen lähtökiihdytyksessä on” go/no go”-piste. Se on piste, jonka jälkeen koneen nopeus on sellainen, että konetta ei enää voi turvallisesti pysäyttää, vaan se on nostettava ilmaan.

Minä ja Helmistudio Omia Unelmia ohitti tuon pisteen jo aikaa sitten. Perääntymisen mahdollisuutta ei enää ole, vaan nyt mennään – ja tosissaan.

Helmistudio Omia Unelmia kääntää uuden lehden elämässäni. Valmistuin keväällä koruartesaaniksi Ikatasta ja nyt taskussa on virallinen ammattitutkinto, josta pääosa on ollut lamppuhelmien saloihin ja valmistustekniikoihin perehtymistä. Meitä on maassa hyvin vähän – alle parikymmentä.

Tilat löysin Tampereella keskustan tuntumasta Satamakadulta ja viime viikot olen ahertanut saadakseni paikat kuntoon ja ovet auki. Intoa riittää ja sitä tarvitaan, sillä yrityksen perustamisessa ja liikkeen avaamisessa on tullut monen monta yllätystä. Hoidettavia ja muistettavia asioita on joka sormelle ja varpaalle…

Pian kuitenkin ovet aukeavat ja pääsen näkemään käytännössä, toimiiko valitsemani konsepti. Tarkoitus on valmistaa ja myydä lampputekniikalla tehdyistä helmistä koottuja koruja sekä valmismallistona että alusta saakka asiakkaalle räätälöitynä.

Lisäksi aion pitää kursseja innokkaille kädentaitoharrastajille, joita näillä nurkilla riittää. Ensimmäinen testiryhmä kävi sunnuntaina ja heidän intonsa jätti hyvän mielen. Lasi ja tuli veivät heidät mennessään - kuten käy lähes aina. Olenhan sen itsekin kokenut ja nähnyt.

Olen toiveikas, innostunut – ja hyvin nöyrä tulevaisuuden suhteen. Uskon silti lujasti, että jalat kantavat valitsemallani tiellä. Olenhan onnekas, sillä saan tehdä työkseni sitä, mitä palavasti rakastan.

1 kommentti:

  1. Innolla odotamme uutta mahdollisuutta päästä tutustumaan lamppuhelmien saloihin. Homma toden tottakin vie mennessään.
    Riemulla, rakkaudella ja intohimolla kun toimii, niin lopputulos on väistämättä hyvä - asiassa kuin asiassa.
    T: Mia, innokas testiryhmäläinen

    VastaaPoista